* Bjarne Kallis kävi kertomassa Vanhaselle (Loviisassa), että keskusta ja Kd ovat kaupungissa tasavahvoja. Hän oli oikeassa, sillä kummallakaan puolueella ei ole Loviisassa yhtään paikkaa.
* kymmenissä Helsingin kellareissa soi elävä musiikki, kun yläkerrassa ostellaan ja kahvitellaan
* Nuorten esiinmarssi alkoi vihdoin
- no Hongassa jo kauan sitten: Schüller, Puustinen, Lepola...
* Asko-Seljovaara: kuntia on 348, kun pitäisi olla 100
* Zacharias Sundström, Topeliuksem tyttärentyttären tyttären poika, ovela ja neuvokas mies, joka uuvuttaa vastapuolen puhelahjoillaan. Esimerkiksi Ulf Sundqvistin oikeudenkäynnin puolustuspuheenvuoro kesti viisi tuntia. Lasku oli myös sen mukainen. 255000 markkaa.
* miltä tuntuisi ruotsalaisista se, että tanskalainen johtaa Natoa ja suomalainen Euroopan unionia? Pohjolan suurimman olisi tyytyminen kuningas Kaarle Kustaaseen.
* Kauppalehden entinen päätoimittaja Hilkka Olkinuora: Kun ihminen ei halua tulla aikuiseksi, ennen hän syytti äitiä, ja nykyisin hän syyttää mediaa
* Kännykkämaa Suomi putosi kehityksen kelkasta. "Teknologian käyttäjä unohtunut Suomessa"
* Kallasvuolta kysyttiin, mitä hän tekee vapaa-aikanaan. Hän harrastaa hevosten sukututkimusta. Vaikka kaikki Suomen luovat voimat koottaisiin yhteen, ei taatusti keksittäisi mitään noin kummallista.
* Enligt två färska rapporter mår IT-branschen i Finland bättre än sitt rykte. IT-industrins konkurrenskraft: 1 USA, 2 Finland
Lukeeko näitä joku, kiitos :)
Kirjoittanut: Vesa | 2009.10.11 klo 22:58
Ihanaa Vesa, että teet tämän sanomalehtikatsauksen. Hyvin kiteytetty. Hilkka Olkinuoran kommentti on mun päivän favourite.
Kirjoittanut: Riitta | 2009.10.11 klo 11:50